Satulepo

Vasussa todetaan, että varhaiskasvatuksessa edistetään lasten hyvinvointia antamalla mahdollisuus päivän aikana rauhoittumiseen ja lepoon.

Minkälainen on vasunmukainen lepohetki? On tärkeää, että kehittyvät pienet aivot saavat tauon päivän askareista. Käytäntöjä ja lapsen vaikutusmahdollisuuksia lepohetkeen on kuitenkin hyvä miettiä, että tästä usein lapsen mielestä ikävästäkin päivän polunpolun vaiheesta tuliskin lempparihetki!

Päivän hetken nimellä ja erityisesti sisällöllä on merkitystä.

Kyselimme @vaka_oi kehittäjäyhteisössämme Instagramissa millä nimellä hetkeä kutsutaan.

Tässä vastaukset:

  • Satuhetki
  • Lepohetki
  • Nukkariaika
  • Huilaamo
  • Korvalepo
  • Nukkari
  • Vilan
  • Vilostund
  • Rentola
  • Päivälepo
  • Leppari
  • Päiväunet (1-2v)
  • Leppariaika
  • Tähtihetki
  • Lapsen sanoin: nukutaan, kun itse luettelevat päiväjärjestystä


Kysyimme myös, kuinka tyytyväisiä seuraajiemme tiimeissä ollaan ryhmän lepokäytäntöihin. Vastauksissa esiintyvät kaikki ikäryhmät erottelematta niitä toisistaan.

68% vastaajista ovat tyytyväisiä lepohetkiin, kun 32% vastaa olevansa tyytymätön tähän päivän vasupolun vaiheeseen.

Pyysimme tarkennusta mihin tiimeissä ollaan erityisen tyytyväisiä ja saimme seuraavat vastaukset:

  • kaikki saavat nukkua

  • isommille satuhetki, sen jälkeen hetkeksi lepäämään

  • lapsen yksilöllisyyden huomiointi esim. silittely, unilelu, sängyn sijainti, äänimaailma

  • jokainen saa levätä tarvitsemallaan tavalla

  • rauhallinen, turvallinen ja hiljainen lepohetki

  • lapsille halutessaan aikuisen läsnäoloa, silityksiä ja tukea nukahtamiseen

  • lepola lepääjille ja nukkari nukkujille, kaikkien tarpeet huomioidaan näin

  • unihiekkaa valoprojektori pyörii luoden kattokuviointeja lepohetkelle

  • sadut ja lukeminen

  • 1-5v. tekevät yhteistyötä; nukkujat, lepääjät,sadunkuuntelijat

  • siirtymässä levolle jokaisen lapsen kohtaaminen: kehukone, hieronta, silittely

  • kiireetön satuhieronta

  • lepohetki on osa kokopäiväpedagogiikkaa, ei erillinen osa päivästä

  • lapsen ja perheen tarpeen toteuttamisen mahdollisuus

  • ei ole pakko nukkua, saa myös leikkiä

  • leporauha


Kysyimme yhteisöltämme myös ovatko lapset saaneet vaikuttaa ryhmän lepokäytäntöihin?

48% kertoo, että lapset ovat saaneet vaikuttaa lepokäytäntöihin ja 52% puolestaan vastaa että lapsilla ei ole ollut vaikutusmahdollisuutta.


Halusimme kuulla lisäksi, missä asioissa lapsen vaikutus lepohetkeen näkyy käytännössä.

Tässä koontia vastauksista:

  • sänkyvalinta (ylä- vai alapeti), unikaveri, lepovaatetus, sadun valitseminen

  • haluaako olla makuullaan, istuallaan kuuntelemassa

  • saa valita oman kirjan itsenäiseen katselemiseen omaan sänkyyn

  • oma unilelu tai -rätti

  • saa valita riisuuko vaatteita eli mitä vaatetusta päällä

  • jatkokirjasta, jota aikuinen lukee, äänestetään

  • mieluisan paikan valinta lepopatjalle; kaverin viereen tai omaan rauhaan

  • ei nukkumispakkoa

  • musiikin kuuntelu

  • kuunnellaan lapsia ja vanhempia, ei kuitenkaan joka päivä vaihdeta lepomuotoa

  • haluaako silitystä

  • rauhallisena leikki/toimintahetkenä aikuisen kanssa tai yhden/kahden kaverin kanssa

  • tilan valaisukseen pimeä vs. hämärä

  • jos ei nuku niin tekemiseen


Tässä vielä seuraajamme ilahduttava kommentti ryhmänsä Tähtihetkestä:

"Meidän tiimi tarttui lepohetkeen juuri sen vuoksi, koska siitä tuli eniten valituksia. Jo positiivinen uusi nimi muuttaa siihen suhtautumista. AIkuinen lanseerasi hetken kertomalla sen tarkoituksen: oma hetki, jolloin kerätään voimia iltapäivän leikkeihin ja kotiin. Tärkeää on, että lapset ymmärtävättarkoituksen. Aluksi on aina rentoutus ja jokaisen lapsen yksilöllinen huomiointi: pallot, telat, silittelyt, äänimaailmat jne. Lepohetki meillä on aikuisen tärkeä työtehtävä. Aikuinen lukee koko 45 min. Tilassa on tähtiprojektori, joten rauhoittua voi tähtitaivasta katsellen. Kaikki luetut kirjat löytyvät kuvina tilassa viirinauhasta. Tähtihetkestä on tullut lasten mielestä paras hetki. Lapset ovat 5-6v. Ihanaa, että tartutte näihin aiheisiin"


Tehkää tekin tiimissänne lepohetkestä paras hetki!