Sijaiset
Varhaiskasvatuksen arjessa kanssamme toimii sijaisia vakinaisen henkilöstön poissaollessa syystä taikka toisesta.
SIjaiset viipyvät kanssamme joko lyhytkestoisesti tai toisinaan pidempään.
Varhaiskasvatuksen arjessa jokainen päivä on arvokas osa lapsen elämää ja haluamme ehdottomasti
mahdollistaa myös sijaisen onnistumaan työssään juuri meidän ryhmässä.
Kysyimme sijaisina toimineilta @vaka_oi kehittäjäyhteisössämme Instagramissa, ovatko kokeneet saavansa riittävästi tietoa lapsiryhmän toimintatavoista työskentelynsä tueksi.
Vastaajista 7% kokee saaneensa useimmiten riittävästi tietoa ja 34% joskus. 39% puolestaan kertoi, että riittävästi tietoa on saanut harvoin ja 20% ilmoittaa ettei tietoa saa juuri koskaan.
Kysyimme myös mikä auttaisi sijaista onnistumaan työssään ja saimme seuraavia vastauksia:
Selkeä paperille kirjattu päiväohjelma ja aikataulu.
Ryhmän asenne sijaisia kohtaan, että kokisi olevansa tervetullut.
Ystävällinen, ohjaava ja kannustava asenneilmapiiri.
Selkeästi, tiiviisti esitetyt toimintatavat ja tulevan päivän huomioon otettavat asiat.
Riittävät tiedot lapsista ja päivän ohjelmasta.
Tietoa, mitä halutaan sijaisen missäkin kohtaa tekevän, koska ei voi olettaa hänen tietävän.
Lisäksi tiedustelimme, kysytäänkö sijaiselta palautetta esim. toimintatavoista tai päivän sujumisesta.
65% vastaajaa kertoo, että palautetta ei kysytä koskaan. Satunnaisesti sitä kysytään 34% ja1% useimmiten.
Kysyimme myös vakinaisemmin lapsiryhmässä työskenteleviltä, onko tiimissä sovittu käytännöistä miten sijainen vastaanotetaan ja perehdytetään alkamassa olevaan päivään.
39% vastaajien tiimeistä asioista on sovittu, kun puolestaan 61% kertoo ettei sovittuja tapoja ole.
Kysyessämme edelleen, millaisia sovittuja toimintatapoja ja käytäntöjä on käytössä, saimme vastaukseksi:
Työntekijä joka ottaa vastaan, ohjeistaa päivän kulun suullisesti.
Lisäksi pitkin päivää annettavat täsmätiedot eri tilanteista.
Käytössä on meidän ryhmän arjen rutiinit yms. lista.
Pikaperehdytyslappu.
Selkeä ryhmän arjenkuviot A4 kokoisena, josta sijaiselle näytetään hänen työtehtävänsä.
Käytännöt & päiväjärjestys joiden lisäksi tekstissä kerrotaan tärkeitä asioita lapsista esim. miten rauhoittuu harmin tullessa.
Työvuoron vastuualueet seinällä.
Ei juuri mitään.
" Meillä kerrotaan perusasiat, mikä ryhmä ja pyydetään kysymään kysymään kysymyksiä. Itse tykkään heti kertoa tulevan päivän rakenteen, ketä on töissä tänään ja tärkeät asiat kuten allergiat, lasten nimet jne. Pyydän kysymään ja painotan, että tyhmiä kysymyksiä ei ole ikinä. Sijainen tulee uudestaan ja kokee myös olevansa tervetullut. Olen saanut palautetta, että meidän talossa sijaiset viihtyvät."
Vaihteleviin tilanteisiin saapuva sijainen on tärkeää toivottaa tervetulleeksi ja vähintään pikaisesti perehdyttää ryhmän toimintatapoihin sekä tulevaan päivään tiimissä yhteisesti sovituilla tavoilla.
Myös sijaiselta kannattaa avoimesti ja kiinnostuneesti kysyä palautetta ryhmän toimintatavoista ja työpäivän sujumisesta. Sen avulla voimme tarkastella, arvioida ja kehittää niin ryhmämme käytäntöjä kuin toimintatapojamme. Samalla sijainen kokee osallisuutta ja arvostusta omaa työpanostaan kohtaan. Ehkäpä valitsee tulla työskentelemään kanssamme myös uudelleen.
Sovitaanhan teidänkin tiimissä sijaisperehdytyksen toimintatavat riittävän helpoiksi ja käytännöllisiksi arjen tilanteessa toteutettavaksi?