Tulo päiväkotiin
Varhaiskasvatuspäivä alkaa lapsen saapuessa päiväkotiin, tai muuhun varhaiskasvatusyksikköön, huoltajan kanssa. Jo aamun ensimmäinen kohtaaminen on tärkeä vasun todentamisen hetki arjessa.
Millä tavoin varhaiskasvatuspäivä lähtee liikkeelle meidän ryhmässä? Mitkä asiat ovat tärkeimpiä muistaa tulotilanteessa? Millaisia sopimuksia tarvitsemme tiimissämme luodaksemme kaikille parhaan mahdollisen päivän alun?
Kyselimme Instagramissa @vaka_oi kehittäjäyhteisöltämme tärkeimpiä asioita vasun eri näkökulmista liittyen tulotilanteeseen. Tässä tärkeimpiä esiin nousseita huomioita.
- Tulotilanteessa lapsen kohtaaminen on henkilökohtaista ja sensitiivistä.
- Ilmapiiri on turvallinen ja rauhallinen.
- Mahdollisuuksien mukaan lapsen kohtaa tuttu ammattilainen.
- Lasta tervehditään omalla nimellä hänen tasollaan.
- Ammattilainen kysyy lapsen kuulumisia ja huomioi lapsen tunnetilan kyseisessä hetkessä.
- Tarvittaessa lapselle tarjotaan syliä, halia tai muuta lämmintä kosketusta.
- Ammattilainen antaa lapselle mahdollisuuden aloittaa päivä omalla temmolla ja pohtia rauhassa mielekästä puuhaa.
- Ammattilainen auttaa tarvittaessa lapsen esimerkiksi leikin alkuun.
- Lapsella on tuttu, oma naulakko omia tavaroita varten.
- Eteistila on rauhoitettu leikeistä ja muusta toiminnasta.
- Aamun rauhallista tulotilannetta varten on tärkeää varata riittävästi ammattilaisia.
- Lapsilla on mielekästä tekemistä ja toimintaan on helppo hypätä mukaan.
- Tiimissä on sovittu, miten tulotilanteessa toimitaan ja mitkä ovat ammattilaisten tehtäviä.
- Huoltajat kohdataan heidän toivomallaan tavalla ja heidän kanssaan noudatetaan sovittuja rutiineja.
- Huoltajaa tervehditään ja hänelle annetaan mahdollisuus kertoa kuulumisia.
- Päiväkodissa annetaan rauha lapsen ja huoltajan eron hetkelle.
- Haastavana aamuna ammattilainen tukee vanhempaa eron hetkellä.
- Ammattilaisten vastuulla on luoda luottamus vanhemman ja päiväkodin välille.
Alla olevan postilaatikon kautta voit kertoa kommenttisi / lähettää viestin VakaOi:lle: